Joskus pienryhmät tuskailevat sen kanssa, mitä he oikein käytännössä tekisivät ryhmässä. Usein jonkin tietyn mallin tai ohjelman käyttäminen perusrunkona ryhmän toiminnassa koetaan selkeyttävän tätä asiaa. Nimitämme näitä työkaluiksi, joita ryhmät voivat hyödyntää työstäessään ryhmille asetettuja päämääriä. Esimerkiksi Saarnatyökalu, CBSI ja ALFA ovat erinomaisia apuvälineitä, joilla pienryhmässä voidaan pyrkiä kasvamaan opetuslapseudessa.
|
|
Uusi sukupolvi - järjestö |
|
Uusi sukupolvi -opiskelijaliike on työkalu, jonka avulla
voidaan paremmin saavuttaa Suomen koulut ja korkeakoulut Jeesukselle.
Tämä tapahtuu siten, että perustetaan ryhmiä kouluihin ja
oppilaitoksiin. Ryhmä pyrkii yhdessä
tekemään positiivista, sosiaalista työtä kouluissaan ja
korkeakouluissaan,
rukoilevat ja järjestävät erilaisia palvelutempauksia.
Uusi sukupolvi -liikkeen sanonta on "minun kouluni, minun vastuuni".
Järjestö haluaa toimia positiivisen kouluympäristön puolesta, ja
yhteistyössä muiden kanssa ottaen mm. kantaa huumeita, koulukiusaamista ja
rasismia vastaan. Mikään ei estä sinua perustamasta kristillistä -ryhmää
koulussasi. Ryhmän on myös helppo saada tukea ja apua
Uusi sukupolvi -liikkeeltä, liittymällä Uusi sukupolvi -liikkeen
jäseneksi. Liittyä voit osoitteessa www.uusisukupolvi.fi . Sivuilla voit
mm. lukea opasta, joka sisältää ohjeita ja ideoita Uusi sukupolvi
-ryhmien toimintaan. Mikäli haluaisit perustaa tällaisen ryhmän
kouluusi, kerro siitä pienryhmävastaaville vaikka sähköpostitse (
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
). He
auttavat sinua eteenpäin ja linkittämään ryhmän myös osaksi Armontalon
tukiverkostoa.
|
|
|
Alfa-kurssi on 10 viikon mittainen käytännöllinen johdatus kristinuskon perusteisiin. Se on ensisijaisesti suunnattu etsijöille, seurakunnista vieraantuneille ja vasta uskoontulleille. Kurssi voidaan toteuttaa hyvin myös kodeissa kokoontuvissa pienryhmässä, kun niissä tarvetta tällaiselle ilmenee esim. jonkun tullessa uskoon. Alfan materiaali on tasokas ja kenen tahansa helppo käyttää. On myös mahdollista saada seurakunnasta apua opetusosuuksien pitämiseen, mikäli teistä tuntuu, ettei ryhmästä löydy tähän riittävästi voimia. Mikäli haluatte käydä alfa-kurssin pienryhmässänne, ottakaa yhteys ensin Jopiin. Häneltä saatte opastusta materiaalin hankintaan ja muissa käytännön asioissa.
Lisätietoja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|
|
|
Saarnatyökalu on seurakuntamme tarjoama palvelu, jolla saarnaa on mahdollista työstää edelleen joko yksin tai pienryhmässä. Saarnatyökalu on apuväline niille, jotka haluavat saada enemmän irti opetuksista ja sen avulla on mahdollista perehdyttää toisia aiheeseen. Saarnatyökalun voit ladata viikoittain täältä netistä ja sen voi pyytää kirjapisteestä myös paperiversiona.
Löydät siitä aina nämä kolme osiota:
1) Tiivistelmä saarnan ydinsanomasta, lähdeviitteineen.
2) Pohdittavaa aiheen tiimoilta
3) Sovellus omaan tai pienryhmän elämään.
Sisällön tuottamisesta vastaa aina kyseisen saarnan valmistellut henkilö. Saarnatyökalun hyödyntäminen ei myöskään välttämättä edellytä saarnan etukäteen kuuntelemista. Toisaalta opetuksen kuunteleminen etukäteen, joko paikanpäällä tai äänitteeltä tehostaa saarnatyökalun käyttöä. Tämän vuoksi suosittelemmekin, että kuuntelet saarnan ja hyödynnät sitten saarnatyökalua pienryhmäsi kanssa. Työkalun käyttö pienryhmässä ei vaadi etukäteiskoulutusta, vaan sitä voi käyttää ryhmässä kuka tahansa. Saarnatyökalu mahdollistaakin opetusvastuun jakamisen ryhmässä, jolloin jokainen voi kehittyä tällä alueella. Lisätietoja tästä työkalusta saat osoitteesta:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Siirry Saarnatyökaluun
|
|
Pienryhmässä voidaan opiskella Raamattua Community Bible Study Internationalin (CBSI) opiskelumateriaalin avulla. Opiskelumateriaali on käytössä eri kirkkokunnissa 60 maassa. Suomen ensimmäinen CBSI-raamatturyhmä aloitti Turussa vuonna 2000.
CBSI tarjoaa opiskelumateriaaliaan seurakunnille ja auttaa ihmisiä löytämään Raamatun uudella, jokaiselle ymmärrettävällä tavalla. Kurssit koostuvat itsenäisestä opiskelusta (kotitehtävistä), pienryhmäkeskustelusta ja lyhyestä opetusosiosta.
Opiskeluopas sisältää kotitehtävien lisäksi myös raamatuntutkijan kirjoittaman, jaejaksoon liittyvän selitysosuuden. Kurssit eivät sisällä vain teoriaa, vaan haastavat ryhmän jäseniä soveltamaan opittua omassa elämässään.
Tämän työkalun käyttöönotto edellyttää ryhmän johtajan ja keskustelunohjaajan kouluttautumista valtuutetuiksi CBSI-ohjaajiksi. Tämä vaatii ainoastaan lyhyen n. 3h perehdytyskoulutuksen, jota seurakunnassamme antavat solutiimin CBSI-vastaavat Heidi ja Jari Santapakka.
Mikäli olette kiinnostuneita ottamaan CBSI:n käyttöön pienryhmässänne, ottakaa yhteyttä Heidiin ja Jariin sopiaksenne perehdytyksen järjestämisestä.
Lisätietoa CBSI:stä: http://www.cbsinternational.org
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|
|
|